lauantai 27. lokakuuta 2012

Melkinlaiturin kesäkukat

Kiva juttu kesässä Staralla on aina jännittää minkälaiset kesäkukat saadaan!
Viimevuonna päästiin istuttamaan Melkinlaiturin kesäkukat itse ja niin tänäkin vuonna!






Tässä komeassa kasassa daaliat, leijonankidat ja petuniat.





Tälläisiin astioihin istutukset tehtiin, edessä astiaa varten jaettu osa kasveista. Astioita oli yhteensä kahdeksan.






Tässä kukat näyttävät vielä hassuilta, kun multaa näkyy niin paljon, mutta petuniat valtaavat nopeasti alaa!





Lähikuva daaliasta. Kuuluu ihan lempikesäkukkiini!





Tässä vielä astia koko komeudessaan istutuslapion kera!

Melkinlaituriin tulee pitkin kesää useita suuria risteilyaluksia pitkienkin matkojen päästä.

Loppuun vielä artesaaniopiskelijan ratkaisu katkenneelle kukalle :P





Ai miten onkin ikävä kesää :) (kuvat otettu 6.6.)

Fiiliskuvia ympäri Ruoholahtea



Marjaomenapensaat kukkivat kovasti kesäkuussa Lastentalolla.






Tulppaanin kauniin herkkä kukka. Lastentalon ulkoreunasta köynnösten alapuolelta.






Kauniit kärhönkukat kanavan rannasta. (kuvat otettu 4. - 5.6.)


Taidetta Kellosaaren puistosta

Joillakin oli ollut loistava taiteellinen silmä ja hauska idea Kellosaaren leikkupuistossa. :)


Niin rohkeaa värien käyttöä! :)
Kivasti sopivatkin kaikki pastellisävyt yhteen :)
Ja miksipä leikkipuistoissa voitaisi olla hiukan leikkimielisempiä ainaisten harmaiden sijaan??

Alkukesän kasvuunlähteneet ruusut


Lastentalon ruusut lähtivät reippaaseen kasvuun! (kuva otettu 31.5.)

Kellosaarenrannan alliumit

Oli vihdoin jännä nähdä miten vuosi sitten syksyllä istutetut Alliumit alkoivat alkukesästä kasvattaa ensin lehtiä, sitten kukkavartta ja viimein varren päästä alkoi avautua kukka!


(kuvat otettu 30.5.)

Näitähän istutettiin sipuleina myös Kaapelipuistoon ja Ruoholahden kanavan rannan R-kioskin edessä olevaan suureen perennapenkkiin. En olisi muistanut noita Ärrän istutuksia ollenkaan, mutta sieltäkin ne vain terhakkaina nousivat!

Oma parveke

Meidän asunnon parveke oli aikamoisessa kunnossa kun muutin tänne. Se näytti enemmänkin puutarhatarvikkeiden varastolta, jonne oli säilötty niin ehjät kuin risatkin kalusteet.
Ensimmäinen iso homma oli parvekkeen tyhjennys ja siivous!






Ikeasta ostettu laatikko saa jäädä partsille pöydäksi ja säilytysratkaisuksi.

Kukkineet narsissit

Narsisseista ei ole paljoakaan silmän iloa kukkien kukittua.


Ne voi hyvillä mielin leikata alas ja jäädä odottelemaan seuraavan vuoden kukkia! Tämä kuva on kanavan päästä ennen leikkuuta.

perjantai 26. lokakuuta 2012

Miksi tämä ala..?


Olen kerennyt tähänastisen elämäni aikana kokeilemaan monenlaisia hommia, mutta harvat ovat niitä joissa kesken kaiken voi katsahtaa ylöspäin ja tajuta miten kiva on istua kukkivan omenapuun alla töitä tehden.

Tässä työssä voi hetkeksi unohtaa omat asiansa, tai vaihtoehtoisesti riittää aikaa mietiskelylle.
Työt harvemmin tulevat kotiin saakka. Rakastan myös sitä, miten jatkuvasti näen edistyksen hommissa, huomaan miten tietotaitoni kasvaa ja voin itse vaikuttaa töihini.

Kaupunkiympäristössä on ensiarvoisen tärkeää huolehtia viheralueista ja olen iloinen saadessani olla siinä mukana! Parasta on nähdä kasvien kehitys keväästä syksyyn ja odottaa taas minkälaisina ne tulevat ensi vuonna.

Eräs perennapenkki

Haluan jakaa kuvan eräästä perennapenkistä Ruoholahdessa, joka on mielestäni erittäin onnistunut.
Penkkiin ei ole valittu turhan montaa eri lajiketta, vaan muutama näyttävä jotka toimivat erittäin hyvin yhdessä!

Tämä on kuulemma jonkun opiskelijan suunnittelema!







Kultatyräkkiä, pikkukurjenmiekkaa ja syysmaksaruohoa, ei muuta! Hieno, vai mitä?

Unikkojen kauneudesta

Kävin kesällä K-Raudan taimipihalla ja ihastuin unikoihin!







Niin herkkiä ja miten upeat vahvat värit! Upeaa loistoa parhaimmillaan!

lauantai 18. elokuuta 2012

Perennojen lannoitukset

Keväällä perennapenkit lannoitettiin, käytimme siihen tätä:






Pussissa oli annosteluohjeet :)

Ruusujen paikkausistutukset

Ruoholahdessa lastentalolla on pieni neljän erillisen penkin ruusutarha, joille teille paikkaistutukset.


Ruoholahden puiston Lastentalon ruusutarhan paikkausistutukset


Tarvikkeet 
 Pistolapio
Sekatöörit
Hansikkaat

Vesiallas

Istutettavat ruusulajikkeet

 Schneewitchen 10 kpl
 
Peace 9 kpl

Nina Weibull 17 kpl

Työvaiheet 

 Haetut paljasjuuriset ruusuntaimet laitetaan vesialtaaseen likoamaan, koska
juuret eivät saa päästä kuivumaan.

Ruusupenkistä poistetaan pistolapiolla kuolleet vanhat taimet, samalla rikkaruohot kitketään.

Istutettaessa juurista leikataan sekatööreillä pienet palat pois. Leikkaaminen
kiihdyttää kasvua.

Pistolapiolla kaivetaan taimelle sopiva kuoppa. Jaloruusuissa huomioitavaa
on, että taimen varrennuskohdan tulee olla maan pinnan alapuolella, jotta
perusjuuren lajike ei ala kasvattaa vartta ja lehtiä.

Taimi laitetaan kuoppaan ja juuret peitetään mullalla joka painellaan tiiviiksi.

Taimista leikataan pienet palat ja mahdolliset kuivat pois uusien versojen
yläpuolelta kiihdyttämään kasvua.

Taimia tulee kastella hyvin.

Loppusiivous










Kuvia kanavan kaaresta




Kanavan puoleisella reunalla kulkee leveähkö kiveys, jonka jakaa kahteen kerrokseen kaarevat portaat. Ylemmällä tasanteella ovat kaarevat perennapenkit. Kävelytien puolelta aluetta rajaavat taikinamarjapensaat. Alueella kasvaa myös muutamia jalavia. Perenna-alueilla kasvaa syysmaksaruohoa, loistosalviaa ja mirrinminttua, sekä syyshortensiaa. Kaari on myös A1 aluetta.

Kuvia konservatoriolta

Ruoholahden puisto konservatorion kohdalta. :)

Nämä olisi niin upeita nämä perennaneliöt jos kurjenpolvet pärjäisivät. Tähän kokeillaan rönsyansikkaa.



 Keväällä sipulikasvit olivat niin hienot! Tulppaaneja ja helmililjaa :)

Konservatorioksi kutsuttu alue sijaitsee kanavan rannassa Metropolian musiikkikonservatorion vieressä. Alue koostuu useasta neliön mallisesta perennapenkistä ja niitä reunustavista nurmikkoalueista. Keskelle jää petanquekenttä. Alueella on myös muutamia jalavia.

Perennapenkeissä on istutettuna tuoksukurjenpolvia, tulppaaneja ja helmililjoja. Tuoksukurjenpolvissa on sama ongelma, kuin kanavan päässä, eli ne eivät menesty kovinkaan hyvin.

Seuraava askel, jonka otan jo uudelleen

Keväällä 2011 menin työharjoitteluun Staralle puistotyöntekijäksi, ja sieltä löysin itseni tänäkin keväänä!

Omana vastuualueenani tuttu ja turvallinen Ruoholahden puiston kanavan pää.













Kanavan pää koostuu kolmionmuotoisesta nurmikkoalueesta, jonka sisällä on jalavia, sekä kaarenmuotoisesta perenna-alueesta, jonka kanavan puoleisella sivulla kulkee kiveys. Perenna-alueen halkaisee asvalttikäytävä, jolta lähtee länsipuolelle hiekkakäytävä. Puistikon länsipuolella tien mukaisesti kulkee istutusallas, jossa on myös kaarevia muotoja. Altaaseen on istutettu keltapeippejä ja köynnöskuusamaa sekä narsisseja. Perenna-alueilla kasvaa syyshortensiaa, syysmaksaruohoa, marjakuusia, tiarelloja, erilaisia liljoja ja kurjenpolvia. Alue kuuluu hoitoluokkaan A1.