tiistai 22. toukokuuta 2012
Mitä rungoille ja risuille tapahtuu?
Arpi oman kaupunkini kasvoissa
Olen kotoisin maalta.
No en kamalan kaukaa, vain reilun 30 kilometrin päästä, jatkuvasti kasvavasta kehyskunnasta, mutta silloin kun minä olin pieni oli se vielä ihan maalaismaisemaa!
On hassua, miten pitkälle sitä pääsee, vaikka fyysisesti olisikin aika lähellä. Olemme molemmat kasvaneet, minä ja kotikuntani, jännittävästi eri suuntiin!
En ymmärtänyt juurikaan luontoa tai rakennettua viherympäristöä lapsuudessa ja nuoruudessa. Se oli yhdentekevää, itsestäänselvää. Nykyisin minua kiinnostaa enemmän, kiinnitän huomiota. Osittain siksi hakeuduin tälle alalle ja osittain tämä ala on työntänyt minua siihen suuntaan.
Kotikuntani taas on kenties osittain unohtamassa ainakin villin luonnon ja keskittyy rakennettuun.
Tuntuu että osa lapsuuden idyllistä katoaa rakentamisen myötä. Nykyisin en tunnista kuntaa enää omakseni. Ei ole tippaakaan ikävä. Olen enemmän Helsinkiläinen, jopa enemmän Espoolainen kuin Kirkkonummelta..
Olen kehittänyt nykyiseen kaupunkiini ihania muistoja, tärkeitä kiintopisteitä, joista suuri osa liittyy puistoihin.
Siitä syystä tuntui karulta olla mukana poistamassa suurta jalavaa Kaivopuistosta arboristien kanssa. Olemme ystäväporukalla kokoontuneet kerran vuodessa juuri tuon puun alle niin monta kertaa, ettei kukaan oikeasti enää tiedä kuinka mones kerta tänä vuonna olisi ollut.
Valitettavasti kyseistä puuta ei enää ole.. juhlakentän komeus on poissa.. tästäkin saamme syyttää jalavanpakuria..
Helppo ymmärtää ihmisten suuria tunteita puita kohtaan, mutta puiden kanssa töitä tekevilläkin on tarkoitus saada puut voimaan hyvin. Toisinaan ei vaan voi tehdä mitään.
No en kamalan kaukaa, vain reilun 30 kilometrin päästä, jatkuvasti kasvavasta kehyskunnasta, mutta silloin kun minä olin pieni oli se vielä ihan maalaismaisemaa!
On hassua, miten pitkälle sitä pääsee, vaikka fyysisesti olisikin aika lähellä. Olemme molemmat kasvaneet, minä ja kotikuntani, jännittävästi eri suuntiin!
En ymmärtänyt juurikaan luontoa tai rakennettua viherympäristöä lapsuudessa ja nuoruudessa. Se oli yhdentekevää, itsestäänselvää. Nykyisin minua kiinnostaa enemmän, kiinnitän huomiota. Osittain siksi hakeuduin tälle alalle ja osittain tämä ala on työntänyt minua siihen suuntaan.
Kotikuntani taas on kenties osittain unohtamassa ainakin villin luonnon ja keskittyy rakennettuun.
Tuntuu että osa lapsuuden idyllistä katoaa rakentamisen myötä. Nykyisin en tunnista kuntaa enää omakseni. Ei ole tippaakaan ikävä. Olen enemmän Helsinkiläinen, jopa enemmän Espoolainen kuin Kirkkonummelta..
Olen kehittänyt nykyiseen kaupunkiini ihania muistoja, tärkeitä kiintopisteitä, joista suuri osa liittyy puistoihin.
Siitä syystä tuntui karulta olla mukana poistamassa suurta jalavaa Kaivopuistosta arboristien kanssa. Olemme ystäväporukalla kokoontuneet kerran vuodessa juuri tuon puun alle niin monta kertaa, ettei kukaan oikeasti enää tiedä kuinka mones kerta tänä vuonna olisi ollut.
Valitettavasti kyseistä puuta ei enää ole.. juhlakentän komeus on poissa.. tästäkin saamme syyttää jalavanpakuria..
Hupsistarallaa!
Johan nyt!
En kerennyt tuon kymmenen viikon aikana päivittää sitten kertaakaan!
Huomasin, että ko. homma vie voimat ihan totaalisesti!!
No nyt tulee hiukkasen kuvia ja tarinaa! Ollaanko siellä valmiina??
Tämä on tarina ensimmäisestä työpäivästä talvella 2012 Staran keskustan arboristien kanssa ja jonkinlainen ensimmäinen yritys ymmärtää jotain puista..
Kuvassa on jotain niin arboristille, kuin metsurillekin tärkeitä työkaluja, kypärä, moottorisaha ja vänkäri. Takana näkyy potilas, koivu eli Betula Pendula. Valitettavasti niin huonokuntoinen potilas, jotta sen kohdalla oli suositeltavaksi katsottu puun poistaminen. Tämän kohdalla ongelmaksi oli muodostunut puun tyvellä olevasta suuresta vauriosta lähtenyt laho.
Suuri osa puihin kohdistuvista vaurioista on ihmisen aiheuttamia. Huolimaton puistotyöntekijä voi esimerkiksi siimaleikkuria käyttäessään aiheuttaa suurta vahinkoa runkoon. Muita suuria vaurionaiheuttajia on esimerkiksi aurakalusto ja katolta pudotettavat lumet.
Toinen kohde aivan tämän vieressä Ursininkalliolla oli jokin paju (Salix), joka oli päässyt pahasti kuivumaan.
Näitä oli useampia, muistaakseni yksi kaadettiin kokonaan ja toisesta poistettiin vaurioituneita osia. Kuivuminen saattaa johtua esim. kasvupaikasta.
Ursininkalliolta suuntasimme Vuorimiehenpuistikkoon, jossa poistettavia kohteita oli jokin havupuu, sekä jokin Prunuksiin kuuluva puu, jossa oli erikoisen värinen sisus!
Mahtava pinkki! Ilahduttaa artesaaniopiskelijan silmää! Säästin nuo kaksi leikattua siivua ja ne kuivuivat kauniin lilaharmaiksi. Voisiko niistä kenties tehdä jotain?
Viimeinen homma ensimmäisenä päivänä oli Johanneksen kirkolla.
Viimeaikoina kaupunkilaisia on kuohuttanut paljon suurten komeiden jalavien katoaminen katukuvasta, mikä toki on surullista, mutta perusteltua. Jalaviin iskee herkästi etelässä jalavanpakuri, jota ei saa sekoittaa koivuissa tavattavaan pakuriin. Kyseinen sienitauti lahottaa vaarallisesti puun suuriakin oksia. Kantaja saattaa maallikon silmiin näyttää terveeltä mutta siinä voi piillä ikäviä yllätyksiä! Kuvassa Ulmus glabra, vuorijalava.
Kuva jalavanpakurista Vuorimiehessä..
Huhhuh! Olin ensimmäisenä päivänä aivan pyörällä päästä! Tunsin itseni hyvin tyhmäksi ja olin aivan varma etten saisi sisäistettyä minkäännäköistä oppia kallooni :)
Toisin kenties kävi ;)
En kerennyt tuon kymmenen viikon aikana päivittää sitten kertaakaan!
Huomasin, että ko. homma vie voimat ihan totaalisesti!!
No nyt tulee hiukkasen kuvia ja tarinaa! Ollaanko siellä valmiina??
Kuvassa on jotain niin arboristille, kuin metsurillekin tärkeitä työkaluja, kypärä, moottorisaha ja vänkäri. Takana näkyy potilas, koivu eli Betula Pendula. Valitettavasti niin huonokuntoinen potilas, jotta sen kohdalla oli suositeltavaksi katsottu puun poistaminen. Tämän kohdalla ongelmaksi oli muodostunut puun tyvellä olevasta suuresta vauriosta lähtenyt laho.
Suuri osa puihin kohdistuvista vaurioista on ihmisen aiheuttamia. Huolimaton puistotyöntekijä voi esimerkiksi siimaleikkuria käyttäessään aiheuttaa suurta vahinkoa runkoon. Muita suuria vaurionaiheuttajia on esimerkiksi aurakalusto ja katolta pudotettavat lumet.
Toinen kohde aivan tämän vieressä Ursininkalliolla oli jokin paju (Salix), joka oli päässyt pahasti kuivumaan.
Näitä oli useampia, muistaakseni yksi kaadettiin kokonaan ja toisesta poistettiin vaurioituneita osia. Kuivuminen saattaa johtua esim. kasvupaikasta.
Ursininkalliolta suuntasimme Vuorimiehenpuistikkoon, jossa poistettavia kohteita oli jokin havupuu, sekä jokin Prunuksiin kuuluva puu, jossa oli erikoisen värinen sisus!
Mahtava pinkki! Ilahduttaa artesaaniopiskelijan silmää! Säästin nuo kaksi leikattua siivua ja ne kuivuivat kauniin lilaharmaiksi. Voisiko niistä kenties tehdä jotain?
Viimeinen homma ensimmäisenä päivänä oli Johanneksen kirkolla.
Viimeaikoina kaupunkilaisia on kuohuttanut paljon suurten komeiden jalavien katoaminen katukuvasta, mikä toki on surullista, mutta perusteltua. Jalaviin iskee herkästi etelässä jalavanpakuri, jota ei saa sekoittaa koivuissa tavattavaan pakuriin. Kyseinen sienitauti lahottaa vaarallisesti puun suuriakin oksia. Kantaja saattaa maallikon silmiin näyttää terveeltä mutta siinä voi piillä ikäviä yllätyksiä! Kuvassa Ulmus glabra, vuorijalava.
Huhhuh! Olin ensimmäisenä päivänä aivan pyörällä päästä! Tunsin itseni hyvin tyhmäksi ja olin aivan varma etten saisi sisäistettyä minkäännäköistä oppia kallooni :)
Toisin kenties kävi ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)