Toisinaan puita täytyy tukea, jotta se voidaan vielä säilyttää turvallisena ympäristössämme.
Ennen puita tuettiin mm. metallisilla tangoilla. jotka estivät puun luonnollisen liikkeen.
Puiden onkaloihin on myös työnnetty esimerkiksi betonia tai polyuretaanivaahtoa.
Nykyisin puiden hoito on hellävaraisempaa, ja ottaa paremmin huomioon puun kasvun ja kehityksen.
Kuvassa näkyy keskellä punertavat tukiköydet.
Köydet asetetaan siten että puun ympärille menevään kohtaan muovisen köyden sisään pujotetaan muovinen panta. Tämän ympärille tulee vielä eräänlainen sukka, jolloin köysi pääsee liukumaan puun rungolla, eikä tee vahinkoa. Toisinaan keskelle kahden haaran väliin köyteen laitetaan kuminen pamppu joka edesauttaa köysien venymistä.
Puun luonnollinen liike on tärkeää, jotta puu itse kasvattaa heikommasta kohdastaan vahvempaa.
Pääsin itse käymään nostokorissa Esplanadin puistossa. Komeat oli näkymät eikä korkeus huimannut päätä ollenkaan! :)
Sain samalla ihastella ammattilaisia työssään laittamassa suureen lehmukseen tuentaa.
Tästä tuennasta tuli neliönmallinen neljän suuren haaran välille.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lehmus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lehmus. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 12. elokuuta 2012
lauantai 11. elokuuta 2012
Hommia Manskulla
Mannerheimintieltä jouduttiin Erottajan päästä poistamaan yksi lehmus lahon takia.
Toinen arboista pääsi kiipeämään puuhun ja teki näin ollen kiipeillenkaadon.
Kuvassa komeilee myös työauto.
Kiipeilyssä käytettiin tuolla kerralla kengissä piikkejä, sillä puu oli poistettava, muutoin kiipeillään aina ilman piikkejä, ettei runkoon tule turhia haavapintoja! Englanniksi piikit ovat spurs eli kannukset.
Puun rungon sisällä oli valtava reikä pitkältä matkalta. Laho oli tehnyt sinne suuren ammottavan aukon. Kuitenkin jos runko itsessään ehkä niin se voi olla erittäin kestäväkin ja puu voi saada jäljellä olevan rungon kautta tarpeeksi vettä. Tässä tapauksessa kuulemma tuntui inhottavalta jo pelkästään piikeillä kiipeäminen.
Kuvassa näkyy myös asianmukainen suoja-alueen rajaaminen. Minä pääsin välillä seisauttamaan liikennettä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)